jyritiimonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Lainvalmistelu

Kun lakitekstin kirjoitus menee pieleen

Olen viime aikoina perehtynyt perusopetuslain pykälään 32 koulukuljetuksista. Tapaus on opettava esimerkki siitä miten lakitekstin kirjoittaminen voi epäonnistua, ja seurauksena on hukkaan heitettyä aikaa vielä vuosien jälkeenkin.

Perusopetuslakia muutettin 2003 annetulla esityksellä. Tarkoituksena oli ilmeisesti tarkentaa esiopetuksen oppilaiden oikeuksia koulukuljetukseen. Lakitekstiin tämä oikeus kuitenkin päätyi sanoilla:

"Hyvä lainsäädäntö ei synny kiireellä", Hannele Pokka 5.8.2017

 

HS 5.8.2017 Pääkirjoitus | Vieraskynä

 

Hyvä lainsäädäntö ei synny kiireellä

Lakeja valmistellaan uudenlaisessa, avoimessa toimintaympäristössä. Keskeneräisiä ehdotuksia saatetaan esimerkiksi arvioida sosiaalisessa mediassa.  

Talouspolitiikan arviointineuvosto tyrmää SOTE-säästöt

Maamme eturivin talousasiantuntijoista koostuva hallituksen itse nimittämä talouspolitiikan arviointineuvosto on todennut, että SOTE:n kustannusvaikutuksia ei pystytä arvioimaan. Erityisesti neuvosto toteaa, että valtionvarainministeriön arviossa sekoittuvat uudistuksen tavoitteet ja uudistuksen vaikutuksia koskevat arviot. https://yle.fi/uutiset/3-10215946?utm_source=twitter-share&utm_medium=so...

Tuliasedirektiivi ja Suomen laki 2

Julkaisin uudelleen tämän 17.11.2017 15:42 julkaisemani kirjoituksen.

 

Ensimmäinen hallintosääntömalliluonnos - ja viimeinen? Kiirettä pitää!

 

"Alkusanat ensimmäiseen hallintosääntömallin luonnokseen

Maakunnan hallinnosta säädetään maakuntalaissa ja maakunnan tehtäväaloja koskevissa erityislaessa. Hallintosäännön mallin luonnosta kirjoitettaessa huhtikuussa 2018 maakuntia koskeva lainsäädäntö on vielä eduskunnassa ja useita hallituksen esityksiä ollaan vasta valmistelemassa.

Maakunnat on tarkoitus perustaa 1.7.2018 voimaan tulevalla voimaanpanolailla, jonka jälkeen maakuntien valmistelua johtaa väliaikainen valmistelutoimielin.

Jos sote kaatuisi, valmistelu ei ole mennyt hukkaan.

 Valmistelu ei mene kokonaan hukkaan viranomaistaholla, vaikka tämänhetkistä sotepakettia ei otettaisiin käyttöön. Lainvalmistelupuolella asianhoitajat ovat käyneet asiaa läpi. Jos ja toivottavasti kun sote kaadetaan ja valmistellaan sitä toisista lähtökohdista, lainvalmistelijat tietävät jo ison osan periaatteista ja malleista, joten heille on suhteellisen helppo tehdä muutoksia.

Lasten asia on meidän

Eduskunnassa käytiin tänään 7.3. tärkeä lähetekeskustelu lapsiasiavaltuutetun laajasta kertomuksesta eduskunnalle. Vastaavanlaista asiakirjaa ei ole Suomessa koskaan ennen laadittu. Kertomuksessa korostuu, että lapsuus antaa suunnan ihmisen myöhemmälle kehitykselle. Ajatus kiteytyy tässä lainauksessa: "Mitä lapsuudessa jää tavoittamatta, kertautuu myöhemmin aikuisuudessa. Mitä lapsuudessa saavutetaan, kertautuu moninkertaisena hyvänä sekä yksilölle että yhteiskunnalle."

 

Täyttyykö aktiivimallin ehto työn ja koulutuksen yhdistelmällä?

Jos henkilö on neljä päivää koulutuksessa ja 15 tuntia työssä, niin täyttääkö hän aktiivimallin ehdot? Mielestäni ei täytä. Lain mekaanisessa laskukaavassa vaaditaan jonkin yhden ehdon täyttämistä eikä tällaista tilannetta oteta lainkaan huomioon. Eikö henkilö silloin siis ole riittävän aktiivinen?

Julkisten hankintojen hankaukset

Laki julkisista hankinnoista sai uuden sisällön vastikään. Tarkastelen erästä muutoksen tavoitetta ja sen onnistumista alkukokemuksien perusteella hankintalain hengen näkökulmasta.

Työministeri Lindströmin logiikka aktiivimallissa

Työministeri Lindströmin lausunto STT:lle herättää kummastusta epäloogisuudellaan ja kertoo paljon siitä, kuinka huonosti tätä lakia aktiivimallista on oikein valmisteltu. Laki on jo voimassa ja työttömän pitäisi osata toimia sen mukaisesti, mutta ministeriö vielä miettii tulkintoja ja ohjeita maksatukseen - mielestäni työttömän oikeusturvakaan ei toteudu tällä hetkellä.

Tarkastellaan työministerin toteamuksia STT:lle:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä