jyritiimonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskunatavaalit 2019

Politiikkaa vallan vuoksi

Erään keskustavaikuttajan pohdiskelu vaalien jälkeen tiivisti hyvin monia puolueita vaivaavan ongelman. Mietitään sitä millaista politiikka pitäisi tehdä äänien saamiseksi. Tämähän on tietysti täysin nurinkurinen ajatus ja kertoo siitä, että puolue ei ole kiinnostunut ajamaan mahdollisimman hyvää politiikkaa, vaan turvaamaan oman valtansa. Tämä koskee niin puolueita kuin yleishyödyllisiksi luokiteltuja etujärjestöjäkin.

Eduskuntavaalien "korjattu" tulos

Jos puolueiden paikat laskettaisiin suhteellisesti annetujen äänten perusteella, tulos poikkeaisi jonkin verran eduskuntavaalien virallisesta tuloksesta. Näin siksi, että paikkojen laskeminen vaalipiireittäin ja D'Hondtin menetelmällä suosii jonkin verran suuria ja alueellisesti keskittyneitä puolueita. Myös satunnaisia pyöristysvirheitä tulee enemmän. Ja myös vaalillitot vaikuttavat asiaan pikkuisen.

Saksan media noteerasi Suomen vaalit ilman intohimoja

Kyllä. Maailmalla kyllä puhutaan Suomen vaaleista. Mutta mittasuhteita ja näkökulmia haettaessa, kannattaa pitää koti-Suomessa jäitä hatussa. Ei sen nyt niin järisyttävää ollut.

Kun avasin aamulla radion Berliinissä, uutisten ykkösaihe oli sielläkin Suomen parlamenttivaalien tulos. Lyhyesti ja ytimekkäästi tosin. Jatkoin saksalaisen median seuraamista pitkin päivää ja aistin eurooppalaista näkökulmaa pohjoisen maamme poliittisiin kuvioihin.

Arvopohja -puheet ihmetyttävät!

Suomen kansa on ilmaissut tahtonsa kansakuntamme neljävuotiselle kaudelle. 

Vaalien voittajaksi julistautunut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jauhaa arvopohjasta, jonka maamme kansa on aina tiennyt ja tietää.

Olisi korkea aika saada faktat pöytään, mikä SDP:n arvopohjassa on erilaista, kuin PS:n arvopohjassa.

Näyttää siltä, että hirttäytyminen 'arvopohja' -viestintään, on vähintäänkin kyseenalaista. 

Kansa, joka äänestää Persuja,  Rinteen arvoissa näyttäytyy kyseenalaisina.

Mistä ei ole puhuttu

- euroalueen ja EU:n tulevaisuus (ERVM ja EVM, tulonsiirrot ja tukipaketit Suomesta muille, pankkiunioni, Macronin "kehittämis"toiveet, EU:n budjetin rahankäyttösuunnitelmat 2021-27)

-kehitysapu ja ilmastorahoitus (Halla-aho ei ole enää kuukausiin saanut kakistettua ulos, että kehitysapu pitää lopettaa tai leikata niin paljon kuin mahdollista tai ylipäätään leikata yhtään mitään)

-suomen kielen aseman, arvostuksen ja käytön alasajo ja alennustila (vaikka esim. suomen kielen lautakunta yritti nostaa kannanotollaan asian vaalien keskustelunaiheeksi)

Ilmastovaalien sijaan puheenjohtajien vaihtovaalit

Olemme saaneet seurata impivaaralaisimpia vaaleja vuosikymmeniin. Ei ole yllättävää, että punavihreiden puolueiden puheenjohtajien vaatimukseen 'ilmastovaaleista' tartuttiin kiinni - onhan valtaosa toimittajista itsekin punavihreän aatemaailman vaalijoita.

 

Sinällään sääli, ettei vaaleissa paljoakaan keskitytty suomalaisia syyllistävän ilmastoliturgian sijaan kansainvälisiin aiheisiin, kuten: EU-politiikka, Venäjän uhka, Nato ja Suomen selviytyminen kaoottisessa Euroopassa.

 

Ilmastovaalit nyt!

Ilmastovaaleja ounasteltiin ja media sekä puolueet ovatkin varsin aktiivisesti tuoneet ilmastonmuutosta esille vaalipuheissaan. Mutta tuskin monikaan osasi odottaa sitä, että yksi puolue, Perussuomalaiset, äkkäisi mahdollisuutensa tulleen. Tämä ennen lähinnä maahanmuuton vastustamisesta elänyt puolue löysi itselleen toisen kärjen, ja se kärki on ilmastonmuutoksen kyseenalaistaminen ja väheksyminen. Puhutaan ilmastohysteriasta ja niin poispäin.

"Minä rakastan tätä maata meren saarilta tunturiin"

Niin monenlaisia lentäviä lauseita siivittä puolueiden vaalimainontaa.  Täytyy myöntää, että kanta on hakusessa pahemmin kun koskaan ennen.

Kai se on vain tartuttava siihen, joka vetoaa suoraan sydämeen ja sydämen kautta järkeen.

Tätä Suomeamme me rakastamme kukin laillamme. Eihän isänmaanrakkaus ole pahasta, vaikka elämmekin tällaista globaaliutta korostavaa aikaa.

Isänmaa, Suomi ei ole vain suuret kaupungit ja aktiivialueet,  Suomea on maaseutu ja syrjäisetkin kylät.

Perussuomalaiset menossa hallitukseen

Eduskuntavaalien alla poliittisen keskustelun painopisteet ovat muuttuneet nopeasti. Perusvireenä kyllä jatkuu monien äänestäjien turhautuminen Sipilän hallituksen koulutusleikkauksiin, sote-vääntöön, eriarvoisuutta syventävään politiikkaan ja arvokonservatismiin, mikä on johtanut vihreiden ja vasemmiston kannatuksen selvään kasvuun. Mutta vielä vähän aikaa sitten ilmatilaa hallinnut sote on kadonnut lähes kokonaan keskusteluista, kun taas isoiksi kysymyksiksi ovat nousseet ilmastopolitiikka ja suomalaisen metsäluonnon tulevaisuus.

Positiiviset puheenjohtajat eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaaleihin on runsas viikko aikaa ja ennakkoäänestys on jo käynnissä. Äänestysaktiivisuus on ollut vilkasta heti vaaliuurnien avautumisesta lähtien. Eduskuntavaalit on nyt läsnä päivittäisessä keskustelussa sekä kaikissa tiedotusvälineissä. Ennakoin näistä vaaleista gallupeiden perusteella kutkuttavan tasaisia ja yllätyksellisiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä